Sisäministeriö julkaisi yksityisen turvallisuusalan koulutusta, ohjausta ja valvontaa selvittäneen työryhmän loppuraportin syyskuun 2023 lopulla. Raportti oli hyvin odotettu, sillä vuoden alussa muut turvallisuusalan kehitystoimenpiteet laitettiin käytännössä jäihin ja jäätiin odottamaan työryhmän selvityksen lopputulosta.

Pohdimme myös täällä Agmenilla alan kehitystarpeita ja haasteita aiemmin julkaistussa blogissa Lelupoliiseja vai rautaisia ammattilaisia – mitä yksityisen turvallisuusalan ohjaukselle, valvonnalle ja koulutukselle pitäisi tehdä? 

Odotukset olivat siis korkealla raportin suhteen, sillä ala on tilanteessa, jossa mielestämme tarvitaan isoja muutoksia. Niillä varmistettaisiin sekä alalla työskentelevien turvallisuus että vahvistettaisiin Suomen sisäistä turvallisuutta.

Harmiksemme raportin lopputulos jäi monilta osin laihaksi. Samaa mieltä olivat myös työryhmässä mukana olleet PAM ry:n edustajat, jotka jättivät loppuraporttiin eriävän mielipiteensä: “Raportissa otetaan askelia oikeaan suuntaan, mutta ei riittävästi. Raportti ei huomioi toimialan laadullisia kehitystarpeita tarpeeksi kattavasti. Näemme, että raportin esitysten pitäisi olla rohkeampia.”

Odotimme saavamme alaa ohjaavan kehityssuunnitelman, mutta nyt tehty selvitys lähinnä kuvaa nykytilaa ja korjaa sieltä muutamia selkeitä epäkohtia – mikä on toki hyvä sekin. Pääosin raportti kuitenkin sisältää lähinnä pientä pintaremonttia tarjoavia ehdotelmia, eli pinnallisia korjauksia kokonaiskuvaan.

Toki raportissa mainitaan, että kyse on alustavista suosituksista, jotka perustuvat voimassaolevan lainsäädännön arviointiin ja työryhmän kuulemisiin. Selvityksen oli tarkoitus toimia pohjana arvioinnille, millaisiin valmisteluihin lainsäädännön muutoksien suhteen tulisi ryhtyä. Mitään aikarajoja tai käsittelyjärjestystä raportissa ei kuitenkaan edes suositella, joten pelkona on, että alkuvuoden runsaasta julkisuudesta huolimatta työryhmän loppuraportista ei seuraa mitään todellisia konkreettisia uudistuksia.

Työryhmän loppuraportin suositukset

Kokosimme raportissa esitetyt alustavat kehityssuositukset esille tuodussa järjestyksessä, jolla ei raportin mukaan viitata niiden tärkeysjärjestykseen. Työryhmän suositukset ovat 46-sivuisen raportin kahdeksannessa luvussa jaettu viiteen osioon: 1) yleiset suositukset, 2) koulutus, 3) ohjaus ja valvonta, 4) soveltuvuus alalle ja 5) yhdenvertaisuuden kehittäminen. Suosituksia on yhteensä 8 sivua. Alla ensin otsikot, ja sen jälkeen kommenttimme.  

8.2. koulutus
1. Lisätään osaamisvaatimuksia järjestyksenvalvojakoulutukseen ja järjestyksenvalvojakouluttaja-koulutukseen
2. Vahvistetaan Poliisiammattikorkeakoulun yksityisen turvallisuusalan koulutukseen liittyviä resursseja
3. Poistetaan laista mahdollisuus asettaa tilaisuuksiin kouluttamattomia järjestyksenvalvojia
4. Lisätään voimankäyttövälineiden lakisääteisen kertaus koulutusvaatimuksen piiriin myös muut työssään voimankäyttövälineitä kantavat kuin turvallisuusalan elinkeinoluvan  haltijan palveluksessa olevat järjestyksenvalvojat
5. Kumotaan yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 27 §:n säännös järjestyksenvalvojana toimimisen lisäedellytyksistä ja siirretään sääntely tältä osin sisäministeriön asetukseen
6. Säädetään pakollinen työharjoittelu väliaikaisen vartijan koulutuksen ja  vartijan koulutuksen väliin 

8.3 Ohjaus ja valvonta
7. Etsitään keinoja vahvistaa työnantajan mahdollisuuksia työntekijöiden taustan selvittämiseen
8. Yhdenmukaistetaan ja kehitetään poliisilaitosten valvontakäytäntöjä
9. Vahvistetaan poliisilaitosten ja yksityisen turvallisuusalan toimijoiden paikallista yhteistyötä
10. Kohdistetaan viranomaisvalvontaa nykyistä enemmän järjestyksenvalvonnan lisäksi myös käytännön vartioimisliiketoimintaan
11. Sidotaan vartijaksi ja järjestyksenvalvojaksi hyväksymiseen työssä tai  palveluksessa olemisen vaatimus
12. Säädetään omavalvontasuunnitelmista yksityisellä turvallisuusalalla laissa

8.4 Soveltuvuus alalle 
13. SORA-lainsäädäntöä tulee noudattaa ja koulutuksen järjestäjän tulee tuntea  toimintaa ohjaava lainsäädäntö

8.5 Yhdenvertaisuuden kehittäminen 
14. Vahvistetaan yhdenvertaisuuden toteutumista säätämällä asetustasolla erikseen yhdenvertaisuus- ja erilaisten ihmisten kohtaamista koskevasta koulutuksesta
15. Tuetaan yksityisten turvallisuusalan vapaaehtoista mahdollisuutta järjestää henkilöstölleen yhdenvertaisuuden toteutumista vahvistava verkkokoulutus
16. Vahvistetaan yksityisen turvallisuusalan valmiuksia yhdenvertaisuussuunnitteluun ja tehostetaan yhdenvertaisuussuunnitelmien valvontaa 

Hyviä yksittäisiä korjaustoimenpiteitä

Raportissa on muutamia hyvään suuntaan vieviä suosituksia, jotka paikkaavat yksittäisiä alan ongelmakohtia, kuten: 

Edellisen numerojärjestyslistauksen kohdassa kolme (3) suositellaan, ettei tilaisuuksissa voisi olla kouluttamattomia järjestyksenvalvojia. Tämä on pienimuotoinen, mutta hyvä uudistus, jolla tasapainotetaan työrooleja ja niihin kohdistuvia vaatimuksia. Uudistus nostaa koulutuksen arvoa, kun samaa tehtävää ei voi enää hoitaa koulutettu ja kouluttamaton. 

Suositus järjestyksenvalvojien voimankäyttövälineiden kertaamisvaatimuksen laajentamisesta (4) on tietenkin positiivinen, sillä kentälle tarvitaan kompetenssia käyttää välineitä. Sen verran haluamme kuitenkin nostaa tässä kohtaa esille, että esityksen taustalla lienee ajatus viedä järjestyksenvalvontaa ammattimaisempaan suuntaan. Silti tulisi huomioida, että on paljon tapahtumia, joissa turvallisuusriskit ovat verraten pienet. Tällöin nähdäksemme riittäisi, että osalla järjestyksenvalvojista olisi niin sanotusti maallikkojärkkärin osaaminen. 

Voisiko järjestyksenvalvojan koulutusvaatimus siis olla kaksiportainen, “maallikot ja ammattilaiset”, esimerkiksi 20 ja 70 tuntia? Nykymuotoinen teoriakoulutus kestää tuon 20 tuntia.Tämän opiskelisivat kaikki, ja “ammattilaiset” jatkaisivat sen päälle nuo kaikki voimankäytön ja voimankäyttövälineiden lisäkoulutukset sekä ensiavun ja pelastustoiminnan käytännön harjoitukset.

Arjen haasteiden huomiointi jäi vähäiseksi

Emme voineet olla kiinnittämättä huomiota sisäministeriön työryhmän kokoonpanoon. Viranomaiset ministeriöistä olivat vahvasti edustettuina. Yksityisen turvallisuusalan edustus oli vähäinen ja pohdimme, oliko mukana riittävästi turvallisuusalan koulutuksen käytännön tason ja alan arjen työn ymmärrystä? 

Mielestämme ei, kun raportilla tuntui olevan hyvin vähän annettavaa moniin arkielämän todellisiin haasteisiin ja niiden korjaamiseen. Aivan kuin niistä ei oltaisi edes tietoisia. Raportissa annettiin kuitenkin suosituksia alan koulutuksen kehittämiseksi, mutta on ääneen kysyttävä, millä kompetenssilla?  

Vaikka raportissa tuotiin esille voimankäyttökoulutuksen lisäämisen tarve (kohdat 1, 3, 4, 5), jäi ajatus mielestämme torsoksi. Puutteena oli se, ettei suosituksissa nostettu esille nykymuotoisten järjestyksenvalvojan lisävoimankäyttökoulutuksen (16 ot) tai voimankäyttövälineiden (OC 5 ot / TKP 5 ot) koulutusten pakollisuutta. 

Nykymuodossaan yksityisen turvallisuusalan kenttätason toimijoita on kolme: vartijat, järjestyksenvalvojat, sekä poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetetut järjestyksenvalvojat (PRJV). Mielestämme mainitut voimankäyttökoulutukset pitäisi säätää kaikille pakollisiksi, toki sillä reunaehdolla, mitä edellä järjestyksenvalvojan kaksivaiheisesta koulutuksesta lausuimme. 

Erityisesti tämä pitäisi huomioida vaativissa toimintaympäristöissä. Omakohtaisten kokemusten mukaan esimerkiksi teräaseet lisääntyvät katukuvassa. Mielestämme vähintä, mitä tähän uhkaan vastaamiseksi olisi tehtävissä, olisi nykyisin sallittujen voimankäyttövälineiden kouluttamisen ja kantamisen pakollisuus. Olisi varmaan myös pohtimisen arvoista, tarvitaanko kentällä kaikkia kolmea eri toimijaa, vai riittäisikö yksi yksityisen turvallisuusalan koulutettu toimija?

Toimme aiemmassa blogikirjoituksessamme esille, että väliaikaisen vartijan roolia ja vastuita tulisi oleellisesti korjata, sillä tehtävään annettava koulutus ei takaa riittävää osaamista esimerkiksi yksintyöskentelyyn. Sisäministeriön raportissa vartijan koulutuksesta ei lausuttu juuri mitään. Ihmettelemme, miksi näin? Onko vartijan koulutus kokonaisuutena nykyisellään hyvä? 

Meidän mielestämme ei ole. Sisäministeriön raportissa esitettiin pakollista työharjoittelua väliaikaisen vartijan ja vartijan koulutuksen väliin. Tällä toki saadaan vartijan koulutukseen henkilöitä, joilla on jo kokemusta alalta, mutta ei ratkaista väliaikaisen vartijan työhön liittyviä riskejä, joita osaamispuute aiheuttaa. 

Työharjoittelun pakollisuuden (6) lisäksi kiinnitimme huomiota vaatimukseen, että vartijaksi tai järjestyksenvalvojaksi hyväksyntä olisi sidoksissa palvelussuhteessa olemiseen (11). Raporttiin kirjoitetut perustelut asialle vaikuttavat lähinnä siltä, että niiden avulla viranomaisvalvonta on helpompaa. Raportin kirjoittajat havaitsevat itsekin, että “uudistus saattaisi jossakin määrin lisätä kitkaa yksityisen turvallisuusalan työntekijöiden rekrytoinnissa ja hidastaa sitä eräissä tapauksissa.” 

Ala kärsii työvoimapulasta, eikä tämä esitys sitä ainakaan helpota. Lisäksi, työharjoittelun pakollisuudesta ja palvelussuhteen vaatimuksesta välittyy ainakin meille hieman menneisyyden tunnelma, aivan kuin menisi tai hakisi patruunalle töihin. Nykypäivän työehtojen hengestä ja työelämästä tämä on aika kaukana.   

Kokonaisvaltaisten ratkaisujen puutetta

Sisäisen turvallisuuden ylläpitämisen tärkeys on julkisuudessa ja ministeritasollakin esille nostettu asia. Tämä ei kuitenkaan näy keskusteluna rahasta. Tässäkään työryhmän raportissa ei viitata yksityisen turvallisuusalan koulutuksen ja alan kehittämisen rahoitukseen. Poliisin määrärahojen lisäämisestä julkisuudessa kyllä puhutaan. 

Katsotaanpa tilannetta lukujen valossa. Sisäisen turvallisuuden toimijoita on Suomessa vähintään kaksi: poliisi sekä yksityinen turvallisuusala. Suomessa on tällä hetkellä noin 7400 poliisia. Raportin mukaan vartijoiksi hyväksyntöjä on voimassa 17 000 ja järjestyksenvalvojiksi hyväksyntöjä 36 000. Jos varmuuden vuoksi oletamme että jokaisella vartijalla olisi myös järjestyksenvalvojakortti, on yksityisen turvallisuusalan toimijoiden lukumäärä silti viisinkertainen poliisiin verrattuna. Sisäisen turvallisuutemme toimijoista joka kuudes on siis poliisi, ja ne viisi muuta ovat yksityisen turvallisuusalan toimijoita.

Lukumääristä tehtävä nopea johtopäätös siis on, että jos sisäiseen turvallisuuteemme haluttaisiin vaikuttaa tehokkaasti, kannattaisi vaikuttaa sekä poliisiin että yksityiseen turvallisuusalaan. Nyt julkaistun sisäministeriön loppuraportin perusteella yksityiselle turvallisuusalalle esitetään kuitenkin vain käytännössä kosmeettisia muutoksia. 

Vaikuttaa hieman siltä, että sisäministeriön ja poliisin mielestä sisäisestä turvallisuudesta vastaa vain poliisi. Peräänkuulutamme keskustelua yksityisen turvallisuusalan yhteiskunnallisesta merkityksestä, ja toivomme sen näkyvän myös joko opetusministeriön tai sisäministeriön rahoituksessa. 

Pelkillä kosmeettisilla muutoksilla ei nimittäin ratkaista perimmäistä haastetta sisäisen turvallisuuden kehittämisessä – kuka sen maksaa? Nostimme aiemmassa blogitekstissämme jo esille alan palkkatason ja sen vaikutuksen työuriin, sekä alan koulutuksen lisäämisen välttämättömyyden.

Hieman mutkia suoristaen, sisäisen turvallisuuden ja yksityisen turvallisuusalan koulutustason noston maksaa on joko veronmaksaja tai kuluttaja. Eli viime kädessä kyse saattaa olla jopa samasta henkilöstä. Sisäministeriön työryhmä ei kuitenkaan ottanut mitään kantaa siihen, kumpaan suuntaan tässä tulisi lähteä. Miksi ei? Eikä ministeriöissä muka tarvitse miettiä euroja lainkaan? 

Ymmärtäisimme, jos työryhmä raportoisi pohtineensa kokonaisvaltaisten uudistusten kuluja, ja huomaisi niiden olevan valtiontaloudellisesti kestämättömiä nykytilanteessa. Työryhmä ei kuitenkaan raportoinut pohtineensa rahoitusta lainkaan. Eivät he toki suurta muutostarvetta olleet havainneetkaan. 

Haluamme saada aikaan avointa keskustelua siitä, mille taholle sisäisen turvallisuuden nousevat kulut ohjataan? Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden osaamisen tason nosto nähdäksemme tarvitaan lisäkoulutuksen kautta. Sen maksavat joko yksityisen turvallisuusalan työnantajat ja edelleen heidän toimeksiantajansa eli viime kädessä kuluttajat, tai sitten veronmaksajat, eli me kaikki yhdessä. Kuka nostaisi kissan pöydälle? Ainakaan tämä työryhmä ei sitä tehnyt.