Yksityisen turvallisuusalan koulutusta, ohjausta ja valvontaa selvittävän työryhmän loppuraportti oli lausuntokierroksella 1.12.2023 saakka. Agmen toimitti oman lausuntonsa sisäministeriöön, ja se myös julkaistiin ministeriön sivuilla muiden lausuntojen joukossa.   

Sisäministeriö pyysi lausuntoja jakelussa olleilta 23 taholta. 

Näistä neljä jätti lausumatta: Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitokset, sekä Julkisten ja ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ja Oikeusministeriö. Asia on sinällään harmillinen, sillä jakelussa lausuntoja pyydettiin verraten suppealta listalta, ja kun pyydettyjä lausuntoja jäi vielä toimittamatta, lausuntokierros näytti jäävän vajaaksi. 

Iloksemme kuitenkin havaitsimme, että muutkin kuin jakelupyynnössä mainitut tahot olivat antaneet asiasta lausuntonsa: 

Lausuntoja toimitettiin sisäministeriölle 29 kpl. Niistä 11 oli eri poliisiviranomaista: 9 eri poliisilaitosta ja lisäksi Poliisihallitus ja Poliisiammattikorkeakoulu. Ammattiliittojen näkemyksiä olivat lausuneet Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry, Turvallisuusalan ammattiliitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM. Koulutuksen liittyviä toimijoita lausujista olivat Koulutuskuntayhtymä OSAO, Opetushallitus ja Stadin ammatti- ja aikuisopisto. 

Muista kokonaisturvallisuuteen liittyvistä toimijoista lausunnon toimittivat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES ja Huoltovarmuuskeskus. Myös Ihmisoikeusliitto ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto toimittivat lausuntonsa. Taustoiltaan hieman kirjava joukko erilaisia tapahtumanjärjestäjiä tai muuten tapahtumiin ja järjestyksenvalvontaan liittyviä lausujatahoja olivat Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, AKK Sports Oy, Suomen ohjelmatoimistot ja Agentit ry, Valtion liikuntaneuvosto / Opetus- ja kulttuuriministeriö, Tapahtumateollisuus ry, Suomen Olympiakomitea ry sekä Finland Festivals ry. 

Pääsääntöisesti lausunnot käsittelivät, ymmärrettävästi, vain työryhmän loppuraportin sisältöä. Pidimme sitä eräällä tavalla harmillisena, sillä yksityinen turvallisuusala on osa sisäistä turvallisuuttamme, eikä sitä mielestämme pitäisi tarkastella yksinään vain oman toimialan perspektiivistä, vaan osana suurempaa kokonaisuutta. 

Euroopan muissa valtioissa on keskimäärin yksi poliisi 400 kansalaista kohti, Suomessa vastaava suhdeluku on 1:800. Numeroiden valossa on siis todettava, että yksityisen turvallisuusalan rooli sisäisen turvallisuutemme toimijana on suurempi kuin Euroopassa keskimäärin. Tämä mielestämme oikeuttaa ja pakottaa tarkastelemaan yksityistä turvallisuusalaa merkittävänä osana sisäistä turvallisuuttamme. 

Huoltovarmuuskeskuksen lausunto oli piristävä poikkeus lausuntojen yleislinjasta. Se viittasi enemmän kokonaisturvallisuuteen ja oli hengeltään uudistava ja kriittinen.  

“Suomessa viranomaisilla ei ole sellaisia resursseja, että ne edes teoriassa kykenisivät laajasti vastaamaan yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen kannalta kriittisten kohteiden ennakoivasta suojaamisesta fyysisiä hybridiuhkia vastaan. Myöskään kriittisen infrastruktuurin kohteeseen voimakeinoin pyrkivien, ulkopuolisten henkilöiden muodostamaan uhkaan ei välttämättä kyetä vastaamaan nykyisen Lain yksityisistä turvallisuuspalveluista suomilla keinoilla ja valtuuksilla.“ 

Lyhyesti kerraten: viranomaisresurssit ja nykyinen LYTP eivät riitä vastaamaan käsissä oleviin haasteisiin. 

Sisäministeriölle toimitetuissa viranomaislausunnoissa, joista enemmistö oli poliisilta, oli keskimäärin keskitytty lausumaan niistä asioista, jotka kutakin viranomaista oman toiminnan tai lainsäädännön osalta suoraan koskettavat. Vaikka tällainen ammattimainen lähestyminen onkin hyvän tavan mukaista, se tuntuisi kaventavan näkökulmia nähdäksemme tarpeettomasti. Aivan kuin olisi tietoisesti valittu lausua toimialasta vain hyvin vähän. Alan uudistamiseen liittyvät lausumiset tuntuivat tulevan suodattimen läpi. 

Tuntui kuin työryhmän loppuraportti ohjaisi sitä, mitä alan uudistamiseksi olisi tarpeen tehdä. Toki se hyvän suunnan varmasti antaa, mutta alan kouluttajien ja työntekijöiden edustus työryhmässä oli olematon, eikä lausuntopyyntöäkään oltu osoitettu näille tahoille. 

Vaikuttaisi, että kaikkia näkökulmia asiasta ei edes haluta selvittää, vaikka toimialaa pitäisi olla mielestämme laajasti kehittämässä ja uudistamassa. On mielestämme aiheellista kysyä, miksi näin toimitaan? Halutaanko sisäministeriössä uudistaa toimialaa, vai haudata vaan aihe seuraavaan kohuun saakka? Onko maassamme varaa teettää viranomaistyönä työryhmämietintöjä, jotka eivät johda mihinkään? Ja onko se tarkoituksenmukaista? 

Järjestyksenvalvontaan liittyvä debatti

Järjestyksenvalvonnasta oli lausuttu pääsääntöisesti kahdella eri näkökulmalla: ensiksi, tilapäisiä järjestyksenvalvojia ei haluta poistaa, eikä järjestyksenvalvojien koulutusta haluta lisätä. Nämä olivat pääasiallisesti tapahtumanjärjestäjien lausumia. Myös poliisilta tuli osittain tukea ajatukselle, että tilapäisinä järjestyksenvalvojina pitäisi saada toimia joko ilman koulutusta tai vähäisellä koulutuksella. 

Toisaalta järjestyksenvalvonnan koulutusvaatimuksia halutaan lisätä. Tämä oli pääsääntöisesti varsinkin viranomaisten näkökulma. Oman mausteensa keskusteluun lisää myös se, puhutaanko poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetetuista järjestyksenvalvojista (PRJV) vai tavallisista järjestyksenvalvojista. Terminologian suhteen onkin syytä olla tarkkana. 

Monissa lausunnoissa nousi esille, että ennen koronaa voimassa olevia hyväksyntöjä järjestyksenvalvojiksi oli yli 50 000. Raportin mukaan voimassa on enää 36 000 hyväksyntää. 

Tapahtumanjärjestäjillä tuntuu olevan suuri huoli siitä, miten järjestyksenvalvojia ei ole enää “helposti saatavilla niin kuin ennen”. Tilapäisillä, eli kouluttamattomilla järjestyksenvalvojilla voidaan tätä kuvattua vajetta paikata, eikä tästä mahdollisuudesta haluta luopua. Useissa lausunnoissa oli myös kyseenalaistettu työryhmän loppuraporttiin ilmoittamat lukumäärät tilapäisistä järjestyksenvalvojista, eikä niitä pidetty paikkansa pitävinä.

Järjestyksenvalvojan peruskoulutuksen kesto oli vuosituhannen vaihteen tienoilla 24 tuntia, ja nykyisin se on 40 tuntia. Lausunnoissa viranomaiset halusivat pääsääntöisesti lisätä koulutuksen kestoa, kun taas tapahtumanjärjestäjät halusivat pitää sen nykyisellään.

Agmen esitti lausunnossaan järjestyksenvalvojan koulutuksesta kaksiportaista mallia, jossa eräällä tavalla yhdistettäisiin sekä viranomaisten että tapahtumanjärjestäjien näkemykset. Olisi tarjolla lyhyempi kaikilta vaadittava teoriakoulutus, ja sen päälle vielä entistä pidempi jatkokurssi käytännössä tarvittavista taidoista. Toistaiseksi lainsäätäjän tahto on ollut pitää kaikki järjestyksenvalvojat yhteismitallisina ja saman peruskoulutuksen käyneinä, mutta ehkä ratkaisu jatkossa onkin vähintään kaksiportainen järjestelmä jo koulutuksesta alkaen? 

Tapahtumanjärjestäjien näkemyksen mukaan korona oli se syy, miksi järjestyksenvalvojaksi hyväksymisten määrä on viime vuosien aikana merkittävästi vähentynyt. Se on varmasti osittain tottakin, mutta mielestämme taustalla on muitakin syitä. Esimerkiksi yleishyödyllisten yhdistysten talkootyön verotuskäytännön muutos muutama vuosi sitten vaikutti myös selvästi asiaan. 

Urheiluseuroissa harrastavien lasten vanhempien mahdollisuus maksaa harrastusmaksuja omalla työllään, esimerkiksi järjestyksenvalvontatalkoissa poistui, ja niinpä urheiluseurojen talkootyönä tekemä järjestyksenvalvonta on merkittävästi vähentynyt. Talkootyöstä korvaukset olivat luokassa kymmenen euroa per tunti. Tämä hintamielikuva vaikuttaisi yhä olevan jollakin tavoin tapahtumanjärjestäjillä päällimmäisenä.

Väitämme, että koronan lisäksi järjestyksenvalvojien hyväksyntöjen lukumäärän vähentyminen on seurausta myös alan matalasta palkkatasosta. Jos järjestyksenvalvonnasta maksettava korvaus pysyy jatkossakin yhtä matalana kuin nykyisin, työtä tehdään edelleen hupenevin amatöörivoimin. Jos taas ammattilaisille maksetaan ammattilaisten palkkaa, tekijöitä töihin kyllä löytyy. 

Jotkut muistavat vielä senkin ajan, kun käteinen raha oli laajemmin käytössä, ja portsarit saivat tippiä. Silloin oli hyväksyntöjäkin voimassa, ja jotkut olivat jopa päätoimisia ovimiehiä. Heitä ei nykyisin enää juuri ole. Työvoimapula ongelmana olisi nähdäksemme ratkaistavissa rahalla, mutta palkankorotukset eivät tunnu kuuluvan keinovalikoimaan. Lyhyt koulutus ja matala palkka, tämä tuntui sopivan ainakin työnantajia tai tapahtumanjärjestäjiä edustaneille lausujille.   

Toinen merkittävä ja raportissa mainitsematon syy järjestyksenvalvojien määrän vähentymiseen on mielestämme tehtävien vaativuus ja niihin liittyvät riskit. Sisäisen turvallisuutemme tila heikkenee nopeasti, ja väkivalta sekä erilaiset terä- ja ampuma-aseet yleistyvät katukuvassa huolestuttavasti. Poliisi tuskailee riittämättömien resurssiensa kanssa jatkuvasti, ja kaipaa avukseen joko lisäresursseja, tai entistä toimintakykyisempää yksityistä turvallisuusalaa.  

Mikä siis on se todellinen nykypäivän ammattitaitovaatimus järjestyksenvalvojalle? Täyttääkö esimerkiksi talkootyönä tehtävä järjestyksenvalvonta tuon vaatimuksen, vai pitääkö työ antaa kokonaan ammattilaisille? Mihin tilapäisen, kouluttamattoman, järjestyksenvalvojan osaamisen pitäisi riittää? Ja mihin se todellisuudessa riittää? 

Poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta maassamme. Kokoontumislain mukaan tapahtumia saa järjestää, kun ottaa kantaakseen tapahtumanjärjestäjälle kokoontumislain 17 §:n mukaisesti kuuluvan vastuun: “järjestäjän on huolehdittava järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä sekä lain noudattamisesta tilaisuudessa.” 

Onko tapahtumanjärjestäjä siis velvollinen vastaamaan järjestyksestä ja turvallisuudesta samalla tavalla kuin poliisi? Pitääkö kompetenssi olla sama, eli voidaanko tapahtumanjärjestäjälle kuuluvaa osaamisvelvoitetta verrata poliisin osaamiseen? Jos näin on, tilapäisenä, kouluttamattomana järjestyksenvalvojana toimivan henkilön tai henkilöiden pitäisi pystyä samaan kuin poliisin. Jo pelkkä ajatus tuntuu naurettavalle, mutta nykylainsäädännön mukaan tämä on mahdollista.

Tapahtumien turvallisuuteen ja järjestyksenvalvojien koulutusvaatimuksiin liittyvä debatti siis selittyy sillä, katsotaanko asioita viranomaisen vai tapahtumanjärjestäjän silmin. Vastaavalla tavalla on lausuttu myös järjestyksenvalvojien voimankäyttövälineiden kertauskoulutuksesta. Yleistäen, tapahtumanjärjestäjien ja ravintola-alan mielestä kaikkien järjestyksenvalvojien voimankäyttövälineiden kertauskoulutus vuosittain ei ole tarpeen, ja poliisin mielestä on. 

Agmen esitti kertausta pakolliseksi kaikille yksityisen turvallisuusalan toimijoille neljä kertaa vuodessa, ja perustelemme näkemystämme sillä, että jatkuva säännöllinen kertaaminen johtaa osaamisen paranemiseen ja tarvittaessa myös karsii alalta osaamattomia pois. 

Koulutus- tai tutkintovaatimuksen lisäämistä kannatettiin useissa lausunnoissa

Poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettu järjestyksenvalvoja eli PRJV, joka siis valvoo järjestystä julkisilla paikoilla, esimerkiksi kauppakeskuksissa ja joukkoliikenteessä, tarvitsee nykyisin minimikoulutuksekseen vartijan peruskoulutuksen (120) ja järjestyksenvalvojan peruskoulutuksen (40), yhteensä 160 tuntia. 

Palvelualojen ammattiliitto PAM, Stadin ammattiopisto, Agmen ja muutamat poliisilaitokset esittivät, että PRJV-tehtävissä toimivilta edellytettäisiin jatkossa turvallisuusalan ammatti- tai perustutkintoa. Nykyinen koulutusvaatimus vastaa ammattitutkinnossa lähes kahta tutkinnon osaa, 50 osaamispistettä. Koko ammattitutkinnon laajuus on 150 osaamispistettä, eli koulutusvaatimuksen minimi kolminkertaistuisi. Huomionarvoista on myös se, että viranomaislausunnoissa kannatettiin järjestyksenvalvojan koulutuksen tuntimääräistä laajentamista. 

OSAO esitti lausunnossaa ajatuksen, että turvallisuusalan koulutus pitäisi sitoa  oppilaitoksiin. Näin ollen usein sivutoimisesti järjestyksenvalvojakouluttajina tai voimankäyttökouluttajina toimivat eivät saisi jatkossa enää koulutusta antaa. Agmenissa ymmärrämme taustalla ajatuksen koulutuksen laadun varmistamisesta, mutta mielestämme koulutuksen antamisen oikeus ainoastaan oppilaitoksille rajoittaa toimintaa turhaan. 

Koulutuksen laadun varmistaminen on tärkeä asia, mutta sen sitominen oppilaitoksiin ei ole ainoa tapa varmistua asiasta, ja ilman valtakunnallisia laatukriteerejä sekään ei toimi. Eihän turvallisuusalan kouluttaja virassa ollessaan kouluta esimerkiksi voimankäyttöä välttämättä yhtään sen enempää kuin sivutoiminen yksityinen kouluttaja. Ja Agmenissa haluamme myös mainita, että yksityisesti toimiessakin voi toimia päätoimisena kouluttajana, ja kouluttaa jopa enemmän voimankäyttöä kuin oppilaitoksen virassa olevat työntekijät.

Koulutuksellinen tasojärjestelmä mahdollistaisi myös palkkaukseen tasojärjestelmän

Useat poliisilaitokset lausuivat tarpeesta luoda järjestyksenvalvontaan jonkinasteinen tasojärjestelmä, jossa tiettyihin työtehtäviin vaadittaisiin nykyisen järjestyksenvalvojan peruskoulutuksen lisäksi lisäkoulutus, nykyisen peruskoulutuksen ollessa ilmeisen riittämätön vastaamaan kaikkiin työkentän vaatimuksiin. 

Näistä vaativammista työtehtävistä mainittiin Sisä-Suomen poliisilaitoksen lausunnossa mm. seuraavasti: “Täydentävän jatkokoulutuksen suorittaminen toisi puolestaan henkilölle pätevyyden toimia tehtävissä, joissa riski perusoikeuksiin puuttumisen ja voimakeinojen käyttämisen tarpeeseen tai väkivallan kohteeksi joutumiseen olisi todennäköisempi. Tällaisia (tehtäviä) olisivat esimerkiksi anniskeluravintoloiden järjestyksenvalvontatehtävät, poliisin avuksi asetettavan järjestyksenvalvojan tehtävät sekä järjestyksenvalvontatehtävät suurissa tai muutoin esimerkiksi odotettavaan yleisökäyttäytymiseen liittyviä riskejä sisältävissä yleisötilaisuuksissa, kuten esimerkiksi festivaaleilla tai tietyissä jalkapallo-otteluissa.” 

Yksinkertaistettuna vaativampiin tehtäviin vaadittaisiin jatkossa vaativampi koulutus, jolla varmistuttaisiin paremmin siitä, että järjestyksenvalvojan tiedot ja taidot kohtaavat työtehtävien vaativuuden kanssa. Tämä tarkoittaa myös tosiasiallista kykyä toimia silloin kun koetaan isompi turvallisuuspoikkeama, on kyseessä sitten tilaisuuden tai paikan evakuointi tai pahimmillaan jopa terroriteko. Sisä-Suomen poliisilaitoksen sanoin: “Koulutuksella tulisi pystyä varmistamaan se, että koulutuksella tosiasiallisesti saavutetaan se riittävä osaaminen ja toimintakyky, jota tehtävässä vaaditaan.”

Koulutusvaatimusten porrastaminen eritasoisiin tehtäviin mahdollistaisi myös tehokkaamman ja paremmin kohdistetun henkilöresurssien käytön. Silloin kaikki järjestyksenvalvojat eivät olisi samanarvoisia poliisin silmissä ja pelkkä järjestyksenvalvojien määrä ei olisi ainoa mitattava määre riittävän turvallisuustason arvioinnissa. Hyötyä olisi siis sekä tapahtumanjärjestäjän työnjohdolle että valvovalle viranomaiselle.

Lounais-Suomen poliisi lausui asiasta seuraavasti: “Eritasoinen koulutus mahdollistaisi toteutuessaan myös esimerkiksi yleisötilaisuuksiin liittyvän turvallisuussuunnittelun laadun parantamisen, sekä resurssien järkevämmän käytön. Tällä hetkellä järjestyksenvalvojan asettajalla ei ole mahdollisuutta arvioida järjestyksenvalvojakoulutuksen tai osaamisen tasoa, vaan asettajan on pohdittava ainoastaan turvallisuuden osalta järjestyksenvalvojien määrää. Porrastettu koulutus, ja järjestyksenvalvojien luokittelu osaamis- ja koulutustason mukaan, auttaisi tässä arvioinnissa siten, että kovaa turvallisuutta (security) voisi olla tuottamassa vähempi määrä tehtävän mukaan koulutettuja järjestyksenvalvojia, kuin nykyisessä tilanteessa. Silloin osaa turvallisuudesta (safety, service) voisi olla tuottamassa muu henkilö kuin järjestyksenvalvoja.”

Järjestyksenvalvonnan tasojärjestelmä toisi mukanaan tarpeen luoda palkkatasot eri tasojen toimijoille, kun kaikki järjestyksenvalvojat eivät olisi enää samalla viivalla. Tämä voisi osaltaan jopa helpottaa tapahtumanjärjestäjien kokemaa työvoimapulaa. Samoin tasojärjestelmän luominen voisi mahdollisesti luoda jopa säästöjä, kun kaikkien turvallisuustoimijoiden ei tarvitsisi edustaa kovaa turvallisuutta. 

Huomionarvoista on, että useat järjestyksenvalvontapalveluita käyttävät ja tilaavat tahot sekä heidän edustajansa kuten Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, AKK-sports oy ja Tapahtumateollisuus ry tuntuivat vahvasti vastustavan kaikkea lisäkoulutusta. He vetosivat  syntyvien lisäkustannusten luomiin ongelmiin ja lisäkoulutuksen tarpeellisuuden kritisoimiseen, sillä he kokivat nykyisen koulutuksen olevan riittävä. 

Kustannusten nousu ei toki ole kenenkään suoranainen tavoite, mutta katsomme, että riittävästä laadusta tulee pitää kiinni ja koulutuksen tulee tosiasiallisesti vastata työkentän vaatimuksiin. 

Nykyinen järjestyksenvalvojan peruskoulutus ei mielestämme valitettavasti vastaa riittävästi nykypäivän haasteisiin. Pohjanmaan poliisilaitoksen lausuessa asiasta varsin tyhjentävästi: “Järjestyksenvalvojan peruskurssi on pohja ja sen läpikäyminen vaatii enemmänkin aikaa kuin osaamista. Koulutuksen laajuus tai siihen liittyvät osaamisvaatimukset eivät ole sillä tasolla, että automaattisesti kurssin käymällä voitaisiin puhua ammattilaisista.” 

Ammattilaisia kehittyvä yksityinen turvallisuusala kuitenkin kipeästi tarvitsee. 

Yksityisen turvallisuusalan koulutusta, ohjausta ja valvontaa pohtineen työryhmän raportti saatiin julki syyskuun 2023 lopulla, ja lausuntokierros asiasta valmiiksi joulukuun alussa. Sisäministeriössä tehdään lausunnoista oma yhteenveto, joka julkaistaan luultavasti jo ennen joulua. Sen jälkeen ministeriön johto ja poliittiset päättäjät arvioivat mahdollisten lainsäädäntömuutosten tarvetta ja resursointia. Enempää asioiden kulkua ei tässä vaiheessa oikeastaan pysty ennakoimaan.    

Miten kokonaisuus pitäisi tässä vaiheessa kiteyttää? 

Palaamme mielestämme rahakysymyksiin. Yksityisellä turvallisuusalalla tarvitaan koulutuksellisten minimitasojen nostoa ja laadun parantamista, ainakin jos asiaa viranomaisilta (ja kouluttajilta) kysytään. Toisaalta, ravintola-ala ja tapahtumajärjestäjät eivät halua päätyä laadun nostamisen maksajiksi. 

Vaikuttaisi siltä, että viranomaiset puhuvat turvallisuudesta, ja yksityiset toimijat turvallisuuden kustannuksista. Nämä kaksi aihetta pitäisi mielestämme käsitellä siten, että turvallisuuden tarpeet määriteltäisiin ensin, ja siitä seuraavat kustannukset sen jälkeen. Nykytilanteessa vaikuttaisi, että alan kehittymisen keskeisin este on asioiden päinvastainen käsittelyjärjestys – jos jokin maksaa, sitä ei tehdä. 

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan asian päätöksentekovaihetta sisäministeriössä ja mahdollisesti eduskunnassakin. Peräänkuulutamme joka tapauksessa laajempaa yhteiskunnallista keskustelua aiheen parissa. Moottoritie Ruotsiin on auki, vaikkei sille pitänyt mistään hinnasta joutua. Paljonko me olemme valmiita maksamaan sisäisen turvallisuutemme, ja siten osaltaan kokonaisturvallisuutemme parantamisesta? 

Onko viranomaisillamme syytä vaatia yksityiseltä turvallisuusalalta nykyistä enemmän?