Miten tähän on tultu? – kertaus edellisen vuoden tapahtumista:

Yksityisen turvallisuusalan uudistaminen tuntui lähtevän liikkeelle reilu vuosi sitten. Ensin otsikoihin nousivat vartijoiden ja poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettujen järjestyksenvalvojien (PRJV) toimet pääkaupunkiseudulla juna-asemilla ja kauppakeskuksissa.

Työryhmän asettaminen

Sisäministeri Krista Mikkonen (Vihr.) asetti tammikuussa 2023 työryhmän arvioimaan yksityisen turvallisuusalan ohjausta, valvontaa ja koulutusta seuraavin saatesanoin:  “Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen, ohjauksen ja valvonnan riittävyyttä on tarpeen arvioida laajasti. Ihmisten on voitava luottaa jokaiseen yksityisen turvallisuusalan toimijaan. Selvitystyöryhmän työn pohjalta päätetään, millaisia muutoksia alan lainsäädäntöön mahdollisesti tarvitaan.”

Työryhmä muodostettiin ripeästi pääosin viranomaisvoimin, ja alun perin sen työ piti tulla päätökseen toukokuun 2023 loppuun mennessä. Tässä vaiheessa sisäministeriöstä lisätietoja antaviksi oli nimetty ylijohtaja Tomi Vuori ja  sisäministerin erityisavustaja Mikko Jalo. Hallitus vaihtui, ja uudeksi sisäministeriksi tuli Mari Rantanen (PS). Sisäministeriöstä hankkeesta lisätietoja antavaksi nimettiin poliisiylitarkastaja Timo Kerttula, joka toimi myös työryhmän sihteerinä.

Määräajassa työryhmässä ei kuitenkaan saatu valmista, vaan työryhmälle annettiin toukokuun lopussa sisäministeriön tiedotteen mukaan lisäaikaa elokuun 2023 loppuun. Vielä silloinkaan ei valmista tullut.

Syyskuun 2023 alussa ennen loppuraportin julkaisemista Agmen julkaisi ensimmäisen aiheeseen liittyneen oman blogikirjoituksen: Lelupoliiseja vai rautaisia ammattilaisia – mitä yksityisen turvallisuusalan ohjaukselle, valvonnalle ja koulutukselle pitäisi tehdä?

Työryhmän loppuraportti

Lopulta 29.9.2023 sisäministeriö julkisti tiedotteessaan työryhmän saaneen työnsä päätökseen. Tuolloin uutisoitiin “Yksityisen turvallisuusalan työryhmä esittää järjestyksenvalvojien koulutuksen pidentämistä”. Sisäministeriöstä lisätietoja antamaan oli nimetty työryhmän puheenjohtaja, poliisijohtaja Stefan Gerkman.

Loppuraporttiin oli löydetty 16 erilaista alan kehittämistarvetta seuraavin otsikoin:

1. Tilapäisten järjestyksenvalvojien poistaminen laista

2. Voimakeinojen käytön lakisääteisiä edellytyksiä koskevaa opetusta vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutuksessa pidennetään

3. Voimankäyttövälineiden kertauskoulutusvaatimusten piiriin myös muut työssään voimankäyttövälineitä kantavat

4. Järjestyksenvalvojien ja kertauskoulutusta ja järjestyksenvalvoja- kouluttajakoulutusta pidennetään

5. Poliisiammattikorkeakoulun omia kouluttajaresursseja vahvistetaan

6. Omavalvontasuunnitelmien laatimisvelvollisuus lakiin

7. Poliisilaitosten valvontakäytäntöjä yhdenmukaistetaan ja yhteistyötä lisätään

8. Työharjoittelun lisääminen väliaikaisen vartijan koulutuksen ja vartijan koulutuksen väliin

9. Sidotaan vartijaksi ja järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen työhön tai palvelussuhteeseen

10. Työnantajan keinojen lisääminen työntekijän taustan selvittämiseksi

11. Soveltuvuuskokeiden ja pääsykokeiden lisääminen turvallisuusalan ammatillisiin tutkintoihin

12. Viranomaisvalvonnan kohdistaminen nykyistä enemmän järjestyksenvalvonnan lisäksi myös käytännön vartioimisliiketoimintaan

13. Yhdenvertaisuus-koulutuksen lisääminen pakolliseksi järjestyksenvalvojien ja vartijoiden työhön

14. Vahvistetaan yksityisen turvallisuusalan valmiuksia yhdenvertaisuussuunnitteluun ja tehostetaan yhdenvertaisuussuunnitelmien valvontaa

15. Kumotaan yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 27 §:n säännös järjestyksenvalvojana toimimisen lisäedellytyksistä ja siirretään sääntely tältä osin sisäministeriön asetukseen

16. Kriittisen infrastruktuurin suojaamisen erityispiirteet ja –tarpeet

Toisessa aihetta käsitelleessä Agmen-blogissa Yksityisen turvallisuusalan kehittäminen – mitä sisäministeriön raportti toi tullessaan? vertailimme omia odotuksiamme ja tiedostamiamme kehitystarpeita sisäministeriön loppuraportin sisältöön. Sen luettuamme olimme tyrmistyneitä: tässäkö oli kaikki, mitä työryhmän mielestä piti korjata? Tämän raportin perusteellako nykylainsäädäntöämme pitäisi lähteä kehittämään? Kehitystarpeet jäivät pahasti vajaiksi, sillä paljon olennaisia asioita oli mielestämme jäänyt loppuraporttiin kirjaamatta. Joko niitä ei oltu tiedostettu ollenkaan, tai mikä vaarallisempaa, ne oli tietoisesti päätetty jättää raporttiin kirjoittamatta.

Lausuntokierros viranomaisille

Loppuraportin julkaisemisen jälkeen se laitettiin lausuntokierrokselle 6.10. – 1.12.2023, ja toivo alan laajemmasta uudistamisesta heräsi Agmenissa uudestaan. Tässä vaiheessa hankkeen vastuuhenkilöksi sisäministeriössä oli nimetty johtava asiantuntija Aino Salmi. Sisäministeriö pyysi lausuntoja jakelussa olleilta 23 taholta. Yli puolet, 13 tahoa, olivat poliisiviranomaisia.

Lausuntoja sisäministeriöön toimitettiin 35 kappaletta. Kaikki pyydetyt toimijat eivät lausuntoja toimittaneet, joten niitä toimitti myös muutama listalle kuulumaton toimija, Agmen mukaan luettuna. Kaikki lausunnot ovat luettavissa sisäministeriön sivuilta. 

Lausuntoja toimittaneista 11 oli eri poliisiviranomaista: 9 eri poliisilaitosta ja lisäksi Poliisihallitus ja Poliisiammattikorkeakoulu. Ammattiliittojen näkemyksiä olivat lausuneet Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry, Turvallisuusalan ammattiliitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM. Koulutuksen liittyviä lausuntoja toimittivat Koulutuskuntayhtymä OSAO, Opetushallitus ja Stadin ammatti- ja aikuisopisto.

Muista kokonaisturvallisuuteen liittyvistä toimijoista lausunnon toimittivat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES ja Huoltovarmuuskeskus. Myös Ihmisoikeusliitto ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto toimittivat lausuntonsa. Taustoiltaan hieman kirjava joukko erilaisia tapahtumanjärjestäjiä tai muuten tapahtumiin ja järjestyksenvalvontaan liittyviä lausujatahoja olivat Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, AKK Sports Oy, Suomen ohjelmatoimistot ja Agentit ry, Valtion liikuntaneuvosto / Opetus- ja kulttuuriministeriö, Tapahtumateollisuus ry, Suomen Olympiakomitea ry sekä Finland Festivals ry.

Tapahtumanjärjestäjien lausuntojen päähuomio keskittyi, hyvin ymmärrettävästi kahteen jo tässäkin kirjoituksessa mainittuun asiaan 1) Yksityisen turvallisuusalan työryhmä esittää järjestyksenvalvojien koulutuksen pidentämistä, ja 2) tilapäisten järjestyksenvalvojien poistaminen laista. Samoihin aiheisiin on keskittynyt myös median päähuomio, ja se on mielestämme hyvin kapeakatseista ja valitettavaa. Eikö alan todellisia kehitystarpeita havaita lainkaan?

Agmenin lausunnon tiivistelmä kokosi siihen astiset ajatuksemme varsin onnistuneesti:
“Yksityisen turvallisuusalan asema yhteiskunnassamme kaipaa avointa keskustelua ylimmällä valtiollisella taholla. Yksityinen turvallisuusala hoitaa merkittävän osan sisäisen turvallisuutemme tehtävistä, eikä poliisiviranomainen kykene yksinään valvomaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai ennaltaehkäisemään rikoksia riittävästi. Yksityisen turvallisuusalan koulutusta, ohjausta ja valvontaa kehittämään asetettu työryhmä ei löytänyt toimialan todellisia kehitystarpeita mielestämme juuri lainkaan.

Yksityisen turvallisuusalan minimikoulutusvaatimukset ovat mielestämme liian vähäiset. Erityisesti voimankäyttökoulutusten minimivaatimukset ovat liian vähäiset. Asia on mielestämme merkittävä työturvallisuusriski, ja vertailu poliisin vastaaviin koulutusvaatimuksiin antaa lohduttoman tuloksen.

Koulutuksellisiin minimitasoihin vaikuttaminen on tärkeää, sillä merkittävä osa alan työvoimasta työskentelee ilman alan tutkintoa, pelkkien lyhytkurssien jälkeen. Lyhytkurssien maksajana ovat tavallisesti alan suuret työnantajat tai työntekijät itse, ja molempien lyhytnäköinen taloudellinen intressi ohittaa esimerkiksi työturvallisuuden sekä kansalaisten ja työntekijöiden oikeusturvan.

Esitimme sekä nykylainsäädännön puitteissa tehtäviä nopeita korjauksia alan tilanteseen, että laajempaa ja huolellisempaa valmistelua vaativia lainsäädännön uudistamisehdotuksia. Haluaisimme myös kehittää lainsäädäntöämme vastaamaan tulevaisuuden haasteita pelkkien vanhojen porsaanreikien korjaamisen sijaan.”

Lausuntomme toimittamisen jälkeen luimme ymmärrettävän innokkaasti kaikki muutkin sisäministeriöön toimitetut ja julkaistut lausunnot läpi. Edellinen Agmen-blogi käsittelikin itse tekemäämme lausuntokierroksen yhteenvetoa, julkaisimme sen loppuvuodesta 2023: Yksityisen turvallisuusalan loppuraportin lausuntokierros – uudistuksia ja rahan puutetta Tuosta kirjoituksesta on edelleen syytä nostaa esille pari kappaletta:

“Tuntui kuin työryhmän loppuraportti ohjaisi sitä, mitä alan uudistamiseksi olisi tarpeen tehdä. Toki se hyvän suunnan varmasti antaa, mutta alan kouluttajien ja työntekijöiden edustus työryhmässä oli olematon, eikä lausuntopyyntöäkään oltu osoitettu näille tahoille.

Vaikuttaisi, että kaikkia näkökulmia asiasta ei edes haluta selvittää, vaikka toimialaa pitäisi olla mielestämme laajasti kehittämässä ja uudistamassa. On mielestämme aiheellista kysyä, miksi näin toimitaan? Halutaanko sisäministeriössä uudistaa toimialaa, vai haudata vaan aihe seuraavaan kohuun saakka? Onko maassamme varaa teettää viranomaistyönä työryhmämietintöjä, jotka eivät johda mihinkään? Ja onko se tarkoituksenmukaista?”

Lausuntokierroksen yhteenveto

Sisäministeriöön toimitetuista lausunnoista julkaistiin lausuntoyhteenveto 25.1.2024. Oman lausuntomme toimitettuamme tiedustelimme sisäministeriöstä mitä asialle tapahtuu seuraavaksi.  Ennen joulua 2023 saamaamme vastauksen mukaan “lausuntoyhteenveto esitellään sisäministeriön johdolle mukaan lukien poliittinen johto sillä ajatuksella, että onko sen ja muiden mahdollisten arvioiden perusteella tarvetta ryhtyä mahdollisiin lainsäädäntömuutoksiin, arvioineen ja resursseineen ja asia etenee sitten sen mukaisesti johdon käsittelyn jälkeen, mitä emme tietenkään voi ennakoida.”

Nykyhetki – mitä sisäministeriössä päätetään tehdä?

Elämme maaliskuun 2024 alkua. On kulunut reilu kuukausi lausuntoyhteenvedon julkaisemisesta, ja voisi olettaa, että se jo esitelty sisäministeriön johdolle. Olemme poliittisesti hyvin erilaisessa tilanteessa, kuin missä olimme reilu vuosi sitten.

Punavihreä hallitus on vaihtunut kokoomuksen, perussuomalaisten ja rkp:n muodostamaan hallitukseen, jonka päällimmäinen sanoma on tähän asti ollut valtiontalouden tervehdyttäminen. Valtiovarainministeri Riikka Purra (PS) on ennakoinut hankalaa kevättä, kun valtion menoja olisi suitsittava entisen jo hallituskauden alussa sovitun 6 miljardin euron lisäksi vielä 3 miljardin euron verran lisää.

Perussuomalaisille sisäinen turvallisuus on kuitenkin näyttäytynyt tärkeänä aiheena. Puolueen nykyinen sisäministeri Mari Rantanen onkin todennut, “ettemme mistään hinnasta saa joutua Ruotsin tielle”. Sekä hallituksen että PS-puolueen sisällä ollaan siis todella hankalassa tilanteessa: minkäänlaisiin valtion menolisäyksiin ei vaikuttaisi olevan varaa, mutta sisäinen turvallisuus ei myöskään parane, jos sen parantamiseksi ei varoja osoiteta. Ja mitkä ovat uudistamatta jättämisen kerrannaisvaikutukset?

Voitaisiinko sisäministeriössä hieman avata ovea julkisuudelle, mistä vaihtoehdoista yleensäkään ollaan valitsemassa? Hallitusohjelmaan on kirjattu: “Yksityistä turvallisuusalaa koskevat lainsäädäntötarpeet tarkistetaan alan kasvun ja sisäisen turvallisuustilanteen muuttumisen vuoksi.” Halutaanko toimia läpinäkyvästi? Voitaisiinko tehtävät uudistukset kuitenkin suunnitella ja julkistaa, vaikkei toimeenpanemiseen rahaa olisikaan?

Hanketta ovat toistaiseksi vieneet eteenpäin niin edellisen lakiuudistuksen suunnitellut poliisiylitarkastaja Timo Kerttula, poliisijohtaja Stefan Gerkman kuin viimeisimpänä sisäministeriön poliisiosaston johtava asiantuntija Aino Salmi. Mitä tästä pitäisi ajatella? Alle vuoden mittaisella hankkeella on ollut jo kolme eri yhteyshenkilöä. Perusteita noille henkilövaihdoksille emme toki tiedä, mutta on kuitenkin sanottava, ettei sisäministeriön toiminta hankkeen parissa herätä luottamusta ulospäin.

Hanke lähti liikkeelle edellisen sisäministerin toimesta, ja hankkeen käynnistämistä edelsi laaja julkinen painostus. Nyt kun tieto on kerätty, on päätösten aika. Mutta onko sisäministeriö oikea taho arvioimaan hankkeen jatkokäsittelyä ja tekemään koko yhteiskuntaamme koskevia päätöksiä? Pitäisikö sisäministeriön vain toimittaa kerätty tieto edelleen eduskuntaan, kansanedustajien julkista käsittelyä varten? Onko sisäministeriön hallinnonala jotain salatiedettä, josta kukaan alan ulkopuolinen ei voi ymmärtää mitään?

Lainsäädännön kehityshistoria

Lainsäädännön tuorein uudistus on pian kymmenen vuotta vanha. Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista tuli voimaan vuonna 2015. Uudistaminen on kuitenkin hieman harhaanjohtava termi, sillä todellinen uudistus oli se, että ensimmäistä kertaa kaikki yksityiset turvallisuuspalvelut tulivat samaan lakiin. Sitä ennen laki yksityisistä turvallisuuspalveluista (282/2002) käsitti vain vartioimisliiketoiminnan (edelliset uudistukset 1983 ja 1944) ja turvasuojaustoiminnan.

Laki järjestyksenvalvojista tuli voimaan 1999, ja sitä ennen järjestysmiehien toiminnasta huvitilaisuuksien yhteydessä oli säädetty 1969 ja 1930. Todellista lain uudistamista ei siis ole tehty kohta neljännesvuosisataan. Sille olisi varmasti tilausta.

 
Onko poliisi oikea taho yksityisen turvallisuusalan kehittäjäksi?

Sisäministeri asetti työryhmän arvioimaan yksityisen turvallisuusalan ohjausta, valvontaa ja koulutusta. Sisäministeriön työryhmään nimitettiin pääosin poliisin virassa olevia henkilöitä. Poliisi on maassamme sisäisen turvallisuuden päällikköviranomainen, sitä emme kiistä. Mutta mikä on yleensä julkisrahoitteisen viranomaisen, tässä tapauksessa poliisin, kompetenssi arvioida yksityistä toimialaa? Poliisit eivät ole pääsääntöisesti tehneet päivääkään töitä yksityisellä turvallisuusalalla.

Ohjaus ja valvonta liittyvät toki läheisesti lakiin ja lain valvontaan, ja siten poliisin erikoisalaan, mutta entä koulutus? Ketä poliisi kouluttaa? Kenen muun kouluttamista poliisi arvioi, ja millä osaamisella? Koemme, että tämä olisi sisällöllisesti enemmän OKM:n asia, sillä epäilemme vahvasti, ettei poliisi tiedä yksityisen turvallisuusalan koulutusasioista riittävästi.

Toistaiseksi poliisissa onkin toki tyydytty arvioimaan ainoastaan koulutusten kestoja. Ne ovat liian lyhyitä, mutta sen tajutakseen ei tarvitse olla poliisi. Jokainen, joka on jotakin jollekin kouluttanut, tietää, ettei ammattilaista millekään toimialalle tehdä viikossa, kahdessa, tai viidessäkään viikossa. Silti yksityiselle turvallisuusalalle pääsee nykyisellään töihin muutaman viikon koulutuksella. Maallikkokin tajuaa, ettei siinä ole mitään järkeä. Toivottavasti myös sisäministeriö.

Vertailun vuoksi, poliisi aloittaa kenttätyönsä 216 tunnin voimankäyttöharjoittelun jälkeen samassa työympäristössä kuin yksityisen turvallisuusalan toimijat, joiden voimankäytön harjoitteluun käyttämät tunnit koulutuksen puolesta ovat vähimmillään 6 tuntia ja enimmillään 38 tuntia.

Poliisin voimankäyttöharjoittelun määrä on siis yli viisinkertainen, jopa yli 25-kertainen, vaikka toimintaympäristö on sama. Tässä yhteydessä on paikallaan esittää myös kysymys kuka, ja millä kompetenssilla suorittaa tosiallisesti eniten voimankäyttötilanteita: maamme 7500 poliisia, vai 50 000 yksityisen turvallisuusalan toimijaa?

Laajemman yhteiskunnallisen keskustelun tarve

Peräänkuulutamme edelleen sisäministeriön hallinnonalaa laajempaa yhteiskunnallista keskustelua sisäisen turvallisuutemme tilasta, halutusta kehityssuunnasta ja parannusten vaatimista resursseista. Tärkeintä olisi mielestämme käydä keskustelua kahdesta selkeästi eri aiheesta: ensinnäkin sisällöllisistä uudistuksista, ja sitten niiden vaatimista resursseista. Ja mielellään vielä tässä järjestyksessä, sisältö ensin ja resurssit vasta sen jälkeen. Jos nämä molemmat aiheet käsitellään yhtä aikaa samassa keskustelussa, vaikuttaisi poliittisen ilmapiirin perusteella siltä, että keskustelu on nopea: kysytään, onko rahaa, ja kun todetaan, ettei ole, päätetään defenssin omaisesti olla tekemättä mitään. Ja tähän “hautaamiseen” meidän ei, kuten ei Ruotsin tiellekään, pitäisi päätyä mistään hinnasta.

Laajemman yhteiskunnallisen keskustelun perustelu on mielestämme se, että aihe koskettaa mielestämme selkeästi myös ainakin kahta muuta ministeriötä: työ- ja elinkeinoministeriötä (TEM), sekä opetus- ja kulttuuriministeriötä (OKM). TEM:tä pitäisi kiinnostaa maassamme vallitseva massatyöttömyys, ja se, että samanaikaisesti yksityisellä turvallisuusalalla on kärsitty jo pidempään työvoimapulasta. Tämä on mielestämme seurausta ainakin liian matalasta alalle pääsyn minimikoulutusvaatimuksesta ja alan matalasta palkkatasosta. Jälkimmäinen tekijä toki osin selittää ensimmäistä, mutta tilanne ei varmasti ole se mitä tavoitellaan.

OKM:ä puolestaan pitäisi kiinnostaa se, että yksityiselle turvallisuusalalle koulutetaan joka vuosi valtava määrä uusia ihmisiä, mutta heitä lähtee vuosittain myös lähes yhtä paljon pois alalta. Onko kansantaloudellisesti järkevää kouluttaa suuri määrä ihmisiä yksityiselle turvallisuusalalle, jossa urat kestävät keskimäärin 7 vuotta, ja sen jälkeen uudelleenkouluttaa nuo samat ihmiset jollekin toiselle alalle?

Väitämme, että työurat alalla pitenisivät, jos minimikoulutusvaatimusta nostettaisiin, ja se myös edelleen nostaisi alan palkkatasoa nykyisestään. Valtiontaloudessa tämän pitäisi johtaa säästöihin kun alalle ei tarvitsisi kouluttaa vuositasolla niin suurta määrä työntekijöitä.

Miten minimikoulutusvaatimuksia olisi mielestämme muutettava?

Toimialan uudistaminen kestävästi ja pitkäjänteisesti onnistuisi nähdäksemme koulutuksen minimivaatimusten nostolla. Pitkällä aikavälillä se johtaisi kentän toimijoiden keskuudessa koulutustason nousuun, ja mahdollisesti myös palkankorotuksiin.

Oppilaitoksista valmistuvat tulevat valmiin tutkinnon kanssa työelämään, joten heidän osaltaan tilanne ei nykyisestä muuttuisi, eikä (valtion) kustannusten nousua tarvitsisi pelätä. Toinen väylä työelämään kulkee lyhytkoulutusten kautta. Tätä kautta työelämään tulevat maksaisivat siis itse, tai heidän työnantajansa maksaisi, nykyistä enemmän koulutuksesta. Heistä joko tulisi “tasonnoston uhreja” tai se johtaisi oppisopimuskoulutuksen suosion suureen nousuun. Tosin, oppisopimuskoulutus on maksutonta sekä työnantajalle että työntekijälle, joten kustannuksista vastaisivat tässäkin tapauksessa oppilaitokset, eli OKM. Tämän luulisi helpottavan painetta sisäministeriön hallinnonalan talousosastolla.

Paljonko koulutusta sitten olisi näinä niukkuuden aikoina lisättävä, jotta se vastaisi edes jollakin tavoin nykypäivän vaatimuksiin? Tyhjentävään vastaukseen emme pysty, sillä kuten edellä totesimme, kaipaamme laajempaa yhteiskunnallista keskustelua aiheesta. Tarjoamme pohdinnan tueksi kuitenkin konkreettista esimerkkiä turvallisuusalan ammattitutkinnosta, 150 osaamispisteen kokonaisuudesta. Tavallisesti tutkinnon osat, kuten vartijan koulutus, tai järjestyksenvalvonta, ovat laajuudeltaan 25 osaamispistettä, joten täyteen tutkintoon tarvitaan yhteensä kuusi tutkinnon osaa.

Nykyisin on mahdollista tehdä vaikka koko työuransa ajan töitä vartijana pelkästään tuon yhden vartijan koulutus -tutkinnon osan osaamisella. Poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettu järjestyksenvalvoja tarvitsee edellisen lisäksi myös järjestyksenvalvonnan tutkinnon osan, eli yhteensä 50 osaamispistettä Nämä kaksi tutkinnon osaa ovat yhden kolmasosan laajuus turvallisuusalan ammattitutkinnosta. Ajallisesti tämä minimikoulutus kestää 40+80+40=160 tuntia eli neljä täyttä työviikkoa, 20 työpäivää.

Rohkenemme esittää, että minimikoulutusvaatimus olisi syytä vähintäänkin tuplata. Eli PRJV:n pitäisi jatkossa suorittaa entisen kahden lisäksi vähintään toiset kaksi, eli yhteensä neljä tutkinnon osaa. Myös kaikki voimankäyttökoulutukset (5) tulisi säätää pakollisiksi. Esimerkiksi pelastustoiminta (5) ja tilannehallinta (5) voisivat hyvin olla nuo uudet pakolliset lisätutkinnon osat.

Jo pelkästään nämä uudistukset tuplaisivat PRJV:n tehtävässä vaadittavat minimikoulutusvaatimukset (20 → 35 työpäivää). Oppisopimuskoulutuksena tuo lisäys olisi siis yhteensä 15 työpäivää. Kolmen työviikon koulutusmäärän lisäys on edelleen varsin vähän, eivätkä kustannuksetkaan varmasti nouse kohtuuttomiksi.

Neljän pakollisen tutkinnon osan suorittamisen myötä myös kynnys jatkaa opiskelua työn ohessa varmasti pienenisi nykyiseen verrattuna. Kokonaisesta tutkinnosta puuttuisi enää kaksi tutkinnon osaa. Ei siis enää jäätäisi kauas siitä, että kaikki toimialalla työskentelevät suorittaisivat alan ammattitutkinnon.